LOTUS F1 TEAM, 06.11.2012
Nico Prost - Kysymykset & Vastaukset
Miltä tuntui ensimmäinen kokemuksesi E20:llä… Tänään koin ensimmäisen oikean kerran Formula 1 -autossa. Olen ajanut R30:tä, joka kuitenkin on kaksi vuotta vanha, ja erilaisilla renkailla, joten se oli aika erilaista verrattuna tämän päivän kokemukseeni. Tietenkin olen todella iloinen, ja olen vaikuttunut autosta; se on massiivinen edistysaskel myös R30:stä, ja olosuhteista, joissa sitä ajoin. Minulle tämä oli kuin ensimmäinen oikea testikuljettajan päivä; testasimme paljon osia. Teimme töitä ainoastaan kovilla renkaila, joten emme tietenkään hakeneet vauhtia, mutta tietysti olemme verranneet dataa ja olen verrannut omaani Kimin ja Romainin dataan. On selvää, että minulta puuttuu vauhtia jossain mutkissa suhteessa kilpakuljettajiin, mutta en ole kaukana perässä muista, joten ensimmäiseksi päiväkseni tämä on mielestäni hyvin positiivinen. Tein tiimille sitä työtä, mitä minulta pyydettiin, joten tämä on ollut hyvin positiivinen testi.
Tiedämme sinun ajaneen aiemmin R30:tä, mutta yritä ilmaista sanoin tunteesi E20:llä ajamisesta tänään… Kun katsoin kisaa sunnuntaina, oli aika hämmästyttävää ajatella, että istuisin pian kisan voittaneessa autossa. Sanoisin, että siinä on varsinaisesti kaksi juttua; olet tietysti onnellinen ollessasi Formula 1 -autossa, koska se on jokikisen kuljettajan haaveena. Kun katsot sitä tv:stä, se näyttää isolta karting-autolta, ja kuljettajat pystyvät tekemään sillä, mitä ikinä haluavatkin. Tietenkään et voi tehdä kaikkea haluamaasi; mutta on se aika maagista, miten kevyt ja ketterä auto onkaan, joten olin todella vaikuttunut siitä. Olen äärimmäinen iloinen, ja toivon pääseväni pian uudestaan siihen!
Aloitit kilpa-ajamisen aika myöhäisessä iässä, oletko toivonut, että olisit aloittanut aiemmin? Ehkä se olisi muuttanut elämääni, ehkä ei. Mielestäni elämässä pitää katsoa eteenpäin, eikä katua mitään. En pysty vaihtamaan niitä asioita, en voi mennä taaksepäin kymmentä vuotta, ja rehellisesti sanottuna olen ihan tyytyväinen elämääni juuri nyt, joten katson aina eteenpäin. Pystyn yhä ajamaan kauan kilpaa. Aloitin kilpailemisen 23-vuotiaana, joten oikeastaan kaikki on ollut bonusta. Voitin Euroopan F3000:t, voitin LMP1:n maailmanmestaruuden vain kaksi viikkoa sitten, voitin Petite Le Mansin – joten kaikki on bonusta. Mitä tahansa elämä tuokaan minulle, niin se tulee olemaan hyvää. Kamppailen niin kovaa kuin pystyn päästäkseni Formula 1:een, mutta se on hankala maailma, se on hyvin kilpailullinen, mutta täytyy vaan rutistaa niin rajusti kuin pystyy.
Tunsitko ylimääräistä painetta, kun astuit Formula 1 -autoon? Luulisinpa, että kaikesta mitä teet, koituu painetta, koska ihmiset ovat aina katsomassa sinua. Rehellisesti sanottuna tällaista se on ollut aina alusta alkaen, kun on Prost sukunimenäni. Ajan sitten kilpaa Formula 1:ssä tai LMP1:ssä tai Formula 3 -autoilla, milloin tahansa menee autoon, ihmiset katsovat sinuun, joten täytyy olla niin nopea kuin suinkin. Niinpä se on mielestäni sama kaikille, ja kun on iso nimi kuten minulla, niin siinä on etunsa kuin haittansakin. Se on nimeni, elän aina sen kanssa, enkä voi vaihtaa sitä!
Jos vetäisit tämän päivän yhteen yhdellä sanalla, mitä sanoisit? Enköhän sanoisi, että haluan ajaa lisää tätä autoa!
Joten, olet kyltymätön? Riippuvainen, kenties? Kyllä!
Nicolas Prost Interviews
Nicolas Prost-Infopage
Nicolas Prost Mainpage
prostfan.com
prostfan.com © by Oskar Schuler, Switzerland
|